19. kesäkuuta 2013

Issikkamaastoilua

Vaikka koulunkäynti onkin tauolla kesän ajan niin hevosten kanssa vietetty aika ei vähene. Kesäkuun alussa olin muutaman luokkakaverin kanssa maastoilemassa issikoiden kanssa. Kyseisen tallin lähellä sijaitsee monipuoliset ja autottomat maastot, joista pääsimme nauttimaan pari tuntia. Nautinnollisin hetki taisi olla kun pääsimme laukkaamaan pitkää pätkää ja annoimme hevosten laukata niin kovaa kuin lyhkäsistä jaloistaan pääsivät :) Sää oli aurinkoinen ja lämmin ja seura aivan loistavaa! Tässä muutama kuva siltä reissulta.


Hevoset lähtövalmiina tallin pihassa

Jalustimet oikean mittaisiksi


 

Pientä kiipeilyä metsäpolulla









5. kesäkuuta 2013

Tavallaan kesälomalla

Ensimmäinen luukkausi on saatu päätökseen, kaikki etätehtävät on palautettu ja näyttökokeet suoritettu hyväksytysti!! Näyttökokeita olemme suorittaneet tässä kevään aikana, mm. kengitys, johon kuului kengän irrottaminen ja takaisin laittaminen, hevosen esittäminen ostajalle, koulutetun ravihevosen valjastaminen ja ajaminen sekä traktorilla ajaminen. Viimeiset kolme päivää olemme suorittaneet lisää näyttökokeita ja vuorossa olivat ratsastaminen, koulutetun hevosen juoksuttaminen, hevosen anatomia (jalkojen luut, nivelet ja jänteet) sekä liiketoimintasuunnitelman esittäminen.
Kaikki kokeet suoritin hyväksytysti, toiset meni huonommin ja toiset paremmin. Ne näytöt joita jännitin vähiten, ratsastus ja juoksuttaminen, onnistuivat huonoiten, ei siksi että olisin esim. ratsastanut tasoani heikommin vaan arvosana T1 tuli siitä että ratsastustaitoni eivät riitä parempaan numeroon. Juokusttamisessa oli näytön aikana samoja ongelmia kuin tallilla juoksuttamista harjoiteltaessa, ja suoritus oli suorastaan surkea, siitäkin vain T1! Turha siinä on selitellä että hevonen oli huono, ei vaan omat taidot riittäneet parempaan suoritukseen tämän hevosen kanssa. Lisää harjoitusta vaan niin eiköhän ne taidot siitä lisäänny :)
Näytöt jotka taas vastaavasti jännittivät eniten, anatomia ja liiketoimintasuunnitelman esittäminen, menivät todella hyvin! Anatomiasta tuli arvosana K3 ja liiketoimintasuunnitelmasta H2.
Nyt voin siis hengähtää ja ainakin koulun osalta viettää kesälomaa :) Työt tallilla eivät kesäksi häviä mihinkään mutta koska meneillään on laidunkausi niin tekemistä on jonkin verran vähemmän ja työpäivät vähän lyhyempiä. Sopii minulle mikäli näin aurinkoiset ja lämpimät kelit jatkuvat, Helsingissä varjossa +27C!