Haasteita traktorilla

Toinen työviikko oli melkein yhtä rankka kuin ensimmäinen. En jaksa avautua tässä siitä sen enempää, mutta vaikka oli todella rankkaa niin kuului siihen hyviäkin hetkiä. Olen ilmeisesti jankuttanut ratsastustuntien pidon ongelmista sen verran että kaksi kokeneempaa ryhmää siirtyi tallimestarin opetettavaksi ja minulle jäi ne ryhmät joissa on enemmän aloittelijoita. Tämä muutos ei ratkaissut sitä ongelmaa että en edelleenkään osaa opettaa ratsastusta mutta se toi vähän helpotusta ahdistukseeni. Näin olisi tarkoitus jatkaa jouluun asti ja sitten arvioidaan tilanne uudestaan. Toinen mukava asia oli että sunnuntaina käytiin kahden ryhmän kanssa maastossa ratsastamassa. Lukuun ottamatta sitä että vähän satoi vettä ja että yksi nainen tippui laukassa hevosen selästä (en minä!) ja toisella hevonen laukassa lähti käsistä niin meillä oli mukavaa! Niissä tilanteissa tuli taas huomattua mm se että vaikka hevonen on kotitallilla ja ratsastuskentällä rauhallinen, jopa laiska, niin se ei tarkoita etteikö se voisi maastossa ns. herätä henkiin ja innostua toden teolla. Ja ratsastajien tulisi aina muistaa kertoa rehellisesti millä tasolla omat ratsastustaidot ovat jotta voimme valita heille sopivat hevoset ettei tule vaaratilanteita. Onneksi tilanteista selvittiin säikähdyksillä ja muutamilla mustelmilla :)

  

Uusi haaste toisella viikolla oli mini-traktorin käyttö. Olen harjoitellut ratsastuskenttien ja ratsastuspolun lanausta sekä heinäpaalien siirtämistä. Ja voin kertoa että molemmat ovat suhteellisen haasteellisia. Lanauksessa vaikeaa oli se että lana laitettiin traktorin eteen ja lanaus suoritettiin traktoria peruuttamalla! Siinä ei olla paljonkaan mietitty ergonomista työasentoa, ja kun puolitoista tuntia istuu selkä ja niska väännettynä oikealle että näkee mihin on peruuttamassa niin on suhteellisen kankea olo kun nousee traktorin kyydistä… Hankalaa oli myös saada lana niin lähelle hiekkaa että se lanaa tasaisesti koko leveydeltä mutta ei uppoa niin syvällä että hiekkaa pursuaa aukoista ja jää kasoina polulle ja kentälle.

Mini-traktori lanalla

Lanausjälkeä

Heinäpaalien käsittely oli huomattavasti hankalampaa. Traktorin etuosaan vaihdoimme lanan tilalle pihdit ja pihtien piikit piti saada uppoamaan paaliin mahdollisimman syvälle että oli edes pieni mahdollisuus että traktorilla pystyisi siirtämään sitä ja että traktorin tehot riittäisivät nostamaan paalin tarhassa olevaan ruokintahäkkiin. Ja kun vipuja on enemmän kuin tarpeeksi niin siinä on kaupunkilaisella ihmettelemistä että millä vivulla nostetaan ja lasketaan traktorin vartta, millä sitä pidennetään ja lyhennetään ja mistä niitä pihtejä käännetään ylös tai alas ja sitten ne vielä pitää osata avata ja sulkea oikeasta vivusta. Välillä meinaa usko loppua omaan tekemiseen ja siihen että traktori kestää paalin painon. Paalien siirtäminen vaatii ehdottomasti lisää harjoittelua!

Netistä otettu kuva ideana siitä mihin se paali nostetaan.