Ensimmäinen lähijakso pähkinänkuoressa: Maanantaina lähtö
kohti Lahtea klo 06:40. Suuria ongelmia löytää koulu hyvistä ajo-ohjeista
huolimatta (liekö syynä ollut paikoitellen puuttuvat kadunnimet...). Puhjennut autonrengas -
auto rengasliikkeeseen korjattavaksi ja taksilla kouluun. Ensimmäinen aihe oli hevosen anatomia - surkea opettaja ja
surkeat opintomateriaalit. HOPS - henkilökohtainen opiskelusuunnitelma. Auton nouto - 170€
köyhempi. Yöksi hotelliin. Toisen päivän opintojen aiheena tallin- ja
talliympäristön hoito sekä työskentely tallilla, työturvallisuus ja hevosen
käyttäytyminen - hyvät opettajat ja hyvät opintomateriaalit. Päivän päätteeksi
muistutus ensi lähijaksolla olevasta anatomian kokeesta. Kaasu pohjassa kotiin –
epäilys että tulee ylinopeussakot postissa.
Maanantaina anatomian tunneilla kävimme teoriassa läpi
hevosen luuston, jänteet ja siteet. Kerkesimme
myös hieman käsittellä hevosen runkoon, jalkoihin ja kavioihin liittyviä
asioita. Valitettavasti teoriaosuus oli huonon
opettajan ja huonon opintomateriaalin takia tylsä PowerPointin avulla
toteutettu luento josta en saanut mitään irti. Huonoksi luennon teki myös se
että opettaja ajoittain vain mumisi luokan edessä jossa hän istui tuolilla ja
jäi suurimmaksi osaksi ATK luokassa olevien tietokoneiden näyttöjen taakse
piiloon. Tilannetta vähän paransi se että pääsimme iltapäivällä tallille tunnustelemaan
elävien hevosten luita ja jänteitä.
Tiistaina oli koko päivä vuorossa huomattavasti tutumpia
aiheita, kävimme läpi mm hevosenhoitoa ja hyvinvointia, talliin ja talliympäristöön
liittyviä asioita, hevosten käsittelyä, hevosten käyttäytymistä ja työturvallisuutta.
Lähijaksot tulevat olemaan lähinnä teoriaopintoja, joita sitten hyödynnetään ja täydennetään käytännössä työpaikalla hevosten parissa. Valitettavasti kaksi päivää kuukaudessa on niin
lyhyt aika teorian opiskelua varten että jonkin verran opintomateriaalia pitää käydä
läpi ja opiskella itsenäisesti.
Kyllä tuntuu kivalta kun taas on jotain järkevää tekemistä
kun on niin pitkä sairausloma takana. Ihanaa kun saa puhua hevosista ja niihin
liittyvistä asioista koko päivän! On myös todella mielenkiintoista kuulla
luokkatovereiden mielipiteitä ja kokemuksia hevosmaailmasta ja päästä
vertaamaan niitä omiin kokemuksiin. Meidän ryhmään kuluu 9 naisoppilasta ja
ikähaarukka on noin 19-40 vuotta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti